Tikipatsaita ja ihmissyöntiä

Fitbitin kellonaika palaa normaaliksi. Se on helpotus. Oli hankala muistaa, mihin suuntaan se puoli tuntia piti laittaa. Puolisolla on vanhanaikainen mekaaninen kello eikä samoja ongelmia.

Näimme kolme Marquesassaarten kuudesta asutusta saaresta. Hiva Oa, Tahuata ja Nuku Hiva. Kaksi ensimmäistä ovat Eteläsaaria. Pohjoissaariin kuuluva Nuku Hiva on lähempänä Päiväntasaajaa.

Etelä- ja Pohjoissaarten kieli ei ole ihan identtinen. Lento Hiva Oasta Nuku Hivaan kesti vain puoli tuntia mutta saaret ovat olleet ennen lentoyhteyksiä aika erillään toisistaan.

Nuku Hiva oli mielestämme pittoreskimpi jylhine maisemineen. Se on saariryhmän suurin saari ja toiseksi suurin koko ranskalaisessa Polynesiassa. Keskellä saarta on tulivuorivuoria (kauan sitten rauhoittuneita) ja vihreitä laaksoja. Saari on osittain uudelleenmetsitetty (talousmetsää). Välimerelliset männyt toivat meille kotoisan eurooppalaisen fiiliksen.

Hiva Oa on pienempi mutta jollain tavoin sympaattisempi. Vähän hylätty. Kylä, jossa majoituimme, oli vähemmän turistinen ja ihmiset siellä hyvin ylpeitä omasta saarestaan.

Tahuatalla asukkaita oli vähän, vain 900 asukasta. Saari näytti villiltä paria asutuskeskusta lukuun ottamatta. Saaren sisäosissa tuskin oli asutusta. Me turistit pysyttelimme rannan tuntumassa, johon luonto oli luonut upeita pieniä paratiisin keitaita.

Kulttuurisesti sekä Hiva Oa että Nuku Hiva ovat rikkaita kohteita. Tikipatsaita löytyy molemmilta saarilta paljon. Myös länsimainen kulttuuri on löytänyt molempiin paikkoihin: Hiva Oalle Brel ja Gauguin ja Nuku Hivalta etsivät villi-ihmistä ainakin Herman Melville, Robert Louis Stevenson ja Jack London. (Opas puisteli tässä kohtaa päätään.)

Toisaalta onhan se aika villiä, kun popsitaan ihmislihaa. Ihmissyönti oli tapana täällä ainakin vielä 1700-luvulla. Hiva Oan oppaamme mukaan ihmisiä syötiin saarella vielä 1900-luvun alussa, mutta vaikea uskoa.

Ihmissyönti oli rituaalista. Syötiin kukistetun vihollisen silmät, aivot, pohjelihaa ja sukupuolielimet. Viimeksi mainitut raakoina. Matkakumppaneistamme eräs leidi kysyi pokkana, eivätkö ne olisi maistuneet paremmilta kypsennettyinä.

Kun ihmisiä ei enää syödä, mitä sitten? Paljon hedelmiä (ananasta, passionhedelmää, mangoa, papaijaa), pataattia (joka vastannee Uuden-Seelannin kumaraa), maniokkia ja leipäpuun hedelmää. Riisiä. Kalaa (thazardia, tonnikalaa) ja lihaa. Lehmät, vuohet ja hevoset saavat vaeltaa aika vapaasti. Kanat ovat puolivillejä ja niitä on kaikkialla. Yhdellä asumattomista saarista kasvatetaan lampaita. Jos haluaa laittaa lampaan pataan, kunnalta voi pyytää luvan ja lampaan saa käydä noutamassa saarelta. Sen jälkeen se pitää tietysti vielä myös teurastaa ja nylkeä ja leikata osiin. Ei ihan mun juttuni.

Jos tällä lautasella on lammasta, se ei ole itse teurastettua. Näyttää enemmän thazardilta.

Jälleen matkalla. Air Tahiti lentää saarten sisäiset lennot. Air Tahiti Nui hoitaa pidemmät lennot. Lähtö Nuku Hivalta sujuu mallikkaasti, mikä on helpotus, sillä saapuessamme tänne kolme päivää sitten kone joutui sivutuuleen eikä kyennyt ensiyrittämällä laskeutumaan vaan vaappui pelottavasti puolelta toiselle.

Koneessa tuoksuu eksoottisesti. Moni lähtee täältä hatussaan tai kaulassaan kukkaseppele. Kumma kyllä, näihin tuoksahduksiin alkaa jo tottua!

Eikä saarten välisillä lennoilla ole turvatarkastuksia.