Eikä yksikään pelastunut

Matkan tässä vaiheessa on aika kertoa matkaseuralaisistamme. Alkumatka eli Uuden-Seelannin osuushan oli enemmän itsenäistä matkatekoa, vaikka kierros olikin järjestetty etukäteen. Olimme hotelleissa omillamme, ja opastetuilla reissuilla ryhmät vaihtuivat. Yllättävän usein silti törmäsimme samoihin ihmisiin. Turistit kulkevat kuin kanalauma peräkkäin samaa uraa. (Vertaus ontuu, sillä ainakaan Polynesian villit kanat eivät kulkeneet peräkkäin vaan aivan anarkisesti siellä täällä.)

Tahitille saapuessa yhytimme muut matkakumppanimme, jotka saapuivat Polynesiaan suoraan Pariisista. Sen jälkeen matka on taittunut tiiviinä ryhmänä.

Meitä on yhteensä kymmenen, aivan kuten Agatha Christien kuulussa romaanissa (jonka suomenkielinen käännösversio piti myöhemmin nimetä uudelleen). Myös koko asetelma on herkullisen agathamainen: kymmenen matkalaista, kolme pariskuntaa ja neljä yksin matkustavaa naista, saapuu paratiisisaarelle, toisiaan ennalta tuntematta (ehkä). Kaikki ovat sanotaanko vaikka hyvin toimeentulevia aikuisia, takana pitkä eletty elämä ja menneisyydessä paljon mahdollisia yhtymäkohtia (tai sitten ei). Ympäristö on näennäisen rauhallinen ja kerrassaan porvarillinen: majoitus keskitason hotelleissa tai joskus vähän paremmissa, tiukka päiväohjelma, ateriointi aamiaisesta illalliseen yhdessä.

Ainekset murhamysteeriin ovat kasassa. Miten sitten roolitus? Sekin kutkuttaa mukavasti mielikuvitusta.

Ensinnäkin mukana on vastikään eläköitynyt proviisori, vauras rouva, joka janoaa aina uusia matkakokemuksia. Hän pitää omasta äänestään eikä kaihda sen käyttämistä tai ei vain kestä hetkenkään hiljaisuutta ja täyttää sen joskus aika tyhjänpäiväisin fraasein. Hän pukeutuu arvolleen sopivasti, vaihtaa asua usein ja hymyilee aurinkoisesti kaikille ja kaikelle tyylikkään kesähattunsa alta ja vakuuttaa kaiken olevan "kerta kaikkiaan erinomaista" tai "aivan fantastista". Vedessä hän on elementissään niin kuin, öh, kala vedessä. Mutta takana piilee rautainen tahto. Mitä tapahtuu, jos rouva proviisori ei saa tahtoaan läpi. Hänen varpailleen ei parane astua. Hän tuntee hyvin lääkekasvit, epäilemättä myös myrkkykasvit. Hänellä on todella arveluttava tapa kirjoittaa pieneen muistikirjaansa eksoottisten kasvien nimet ja varmaan myös niiden käyttötarkoitus. Uhri vai rikoksentekijä? Passaisi molempiin rooleihin.

Murhamme voisikin olla myrkytystapaus, ainakin jos tekijänä on rouva proviisori. Myös kuolema keilakotilon pistoon kävisi laatuun hänen tapauksessaan, olisihan hän ainoa, joka meistä kykenisi etsimään sellaisen kotilon.

Sitten meillä on tiukkailmeinen ja syrjäänvetäytyvä pariisilaispariskunta. Mies on usein omissa ajatuksissaan. Hän lukee paljon ja ottaa harvoin kontaktia ja kun ottaa, puhuu hiljaisella äänellä. Kuitenkin kun kasvot kirkastuvat joskus hymyyn, ilme muuttuu täysin. Mies tarkkailee kanssamatkustajia salaa, ehkä ujouttaan, ehkä muista, salatuista syistä.

Terhakka rouva on otettava tosissaan, muuten ei ehkä hyvää seuraa. Hänellä on kyllästyneen maailmanmatkaajan elkeitä, mutta kun vastaan tulee ihmeen kaupalla joku uusi, hengästyttävä kokemus, älykkäät ruskeat silmät nauravat. Molemmat valokuvaavat kaikkea mikä liikkuu tai ei liiku. Onko se epäilyttävää? Onko heillä jotain salattavaa? Uhreja vai murhaajia? Yhdessä vai erikseen? Herää monia kysymyksiä.

Porukkamme kuopus on viisikymppinen yksinmatkustava nuori äiti. Selvästi johtotason ihminen. Hän ei ujostele vaan on hyvinkin suora ja reipasotteinen. Hän nauraa paljon ja äänekkäästi. Kalskahtaako nauru jonkun korvaan sietämättömästi? Joka aamu ja ilta hän vetäytyy huoneeseensa soittaakseen perheelleen. Mutta onko se pelkkää hämäystä? Ulospäin hän näyttää rennolta ja vakuuttaa kaiken olevan hyvin. Mutta onko sekin pelkää ulkokuorta? Selviää, että hän on taustaltaan italialainen. Löytyykö kytköksiä mafiaan?

Seurueemme seniori on belgialaispariskunnan mies. Harmaapäinen, panamahattuinen herra, jonka ruskeat silmät välkkyvät ystävällisinä ja älykkäinä. Hänellä on hymy huulilla tilanteessa kuin tilanteessa, ja hän valokuvaa hellyttävästi tablettitietokoneellaan kaikkea. Rouva on hieman nuorempi, kutsuu miestään hellästi ukiksi ja huolehtii. Elämäniloinen, heläyttää usein raikuvan naurunsa (etenkin, jos pilaillaan miehen kustannuksella). He vaikuttavat rehellisen reheviltä belgialaisilta, maailmaa ja elämää nähneiltä. Mutta harmaahapsisen herran älykkäät silmät saattavat kätkeä taaksensa jotain. Ja onko rouvan nauru niin hyväntahtoista kuin kuulostaa.

Sitten meillä on herttainen tuoreehko leskirouva Välimeren rannalta. Hänellä on silmissä surua ja kuitenkin niin kauniit hymykuopat ja hän on aidon innostunut kaikesta. Hänen elämänsä matka, niin sääli ettei mies päässyt mukaan. Hän videokuvaa kaiken, ja uskoisin, että hän myös katsoo videoitaan jälkikäteen uudestaan ja uudestaan elääkseen matkansa uudelleen. Hän on luonut hyvät suhteet kaikkiin kanssamatkustajiin, mutta liikkuu mielellään nuoren äidin seurassa. Hänen rooliaan murhamysteerissä on vaikeaa kuvitella, vaikka mielikuvitus olisi miten synkkä. Mutta eikö yleensä syylliseksi paljastu se kaikkein viattomin.

Vielä meillä on eläköitynyt tohtorirouva, joka on mitä ilmeisemmin elänyt elämänsä yksin. Alussa hyvin pidättyvä ja vähän syrjäänvetäytyvä, niin kuin yksineläjät usein ovat, mutta kun vähän oppii tuntemaan, älykästä ja rohkeaa huumorintajua löytyy. Pehmeä hymy ulottuu silmiin saakka, ja rouva äityy retkillämme rohkeisiinkin ulostuloihin. Ihastuttavaa. Tietämys ja älykkyys riittäisivät hyvinkin suunnittelemaan totaalisen diabolisen juonen murhalle.

Last but not least, hyvin epäilyttävä ulkomaalaispariskunta, ne suomalaiset. Asuvat Luxemburgissa, osin Ranskassa ja reissaavat koko ajan. Ovatko he tosiaan sitä, mitä väittävät olevansa? Mösjöö tietää paljon biologiasta, puhuu myrkkykaloista ja -kasveista kummallinen kiilto silmissään. Rouva vetäytyy vähän väliä nurkkaan tietokoneensa kanssa kirjoittelemaan ties mitä. Sitä paitsi kaamea besserwisser. Joutaisi hyvin uhriksi.

Mielikuvitus valloillaan. Todellisuudessa seurueemme on ihastuttava kokoelma erilaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Olemme saaneet tällä matkalla nauraa niin monet naurut. Hersyvä huumorintaju yhdistää ja olemme viihtyneet kimpassa (paitsi ehkä pariisilaispariskunta). Olemme hitsautuneet tiiviisti yhteen sen ensimmäisen päivän jälkeen, kun Hiva Oalla pyysimme, että pääsisimme illastamaan kaikki yhteen suureen pöytään. Ketään ei jätetä.

Aikamoista Koh Lantaa tämä seikkailu.

Mahdollinen myrkkykasvi?