Tiarén tuoksuinen Tahiti

Kukonlaulun aikaan tarkoittaa täällä läpi yön. Persoonattoman hotellimme ainoa eksoottinen säväys on pihalla kiekuva kukko (ja voimakas keinotekoinen tiarén tuoksu vastaanottoaulassa).

Tahitin pääkaupunkia Papeetea ei voi valitettavasti kuvata sanoilla idyllinen, viehättävä tai romanttinen. Rakennukset ovat pieniä ja suurimmaksi osaksi vähän rähjäisiä. Pikkukauppoja vieri vieressä. Aika vähän mielenkiintoista arkkitehtuuria. Kaupungintalo näyttäisi olevan siirtomaa-ajalta, mutta sekin on nähnyt parempia aikoja, ehkä juuri silloin siirtomaa-ajalla. Satamalaituri ja marina ovat ainoita paikkoja, joihin on vähän satsattu. Risteilyjättejä ja luksusaluksia riittää. (Satamassa lepäili marraskuussa aika huomaamattomana myös Facebookin isän Mark Zuckerbergin jahti odottamassa isännän mahdollista saapumista paikalle.)

Keskusta on sunnuntaina hiljainen. Liikkeet ovat kiinni, vaikka juuri satamalaiturilta ja rantaravintoloista löytyisi elämää ja potentiaalisia turistiasiakkaita. Lepopäivä otetaan täällä tosissaan. Kadunkulmassa nuori kerjäläinen, todennäköisesti narkkari, ojentaa kättään ja yrittää näyttää mahdollisimman säälittävältä. Sori, ei käteistä, vaikka olemme juuri menossa pankkiautomaatille.

Nostamme Polynesian frangeja ja päädymme tuhlaamaan ne Le Rétro -baariin, jossa nostamme maljan kuulun ranskalaisen lauluntekijän Joe Dassinin muistolle. Hän sai tässä ravintolassa sydänkohtauksen ja menehtyi. Ravintola on sittemmin muuttanut nimeään, mutta baaritiskin yllä killuu muistolaatta (myöhemmin näimme venematkallamme myös Dassinin rantahuvilan Seurasaariin kuuluvalla toisella saarella). Hittejä riitti. Suurin oli varmaan italialainen käännösiskelmä "L'été indien", intiaanikesä, joka suomennettiin erikoisesti Kuusamoksi ("Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo...").

Tahitille saapuessa saattaa saada kaulaansa tiaréseppeleen. Suomeksi se on kai Tahitin gardenia. Sellainen ripustettiin meidänkin kaulaamme, vaikka tunnelma vähän läsähti, koska matkatoimiston edustaja löytyi vasta kun olimme seisoskelleet Papeeten kuumankostealla lentokentällä melkein tunnin. Täytynee vielä tottua paikalliseen rennompaan aikakäsitykseen jämptin Uuden-Seelannin jälkeen.

Seppeleissä käytetään myös temppelipuun (frangipanier tai plumeria) kukkia. Seppele on kaunis mutta erittäin voimakastuoksuinen. En raaskinut silti heittää sitä suoraan roskiin, vaikka tuoksu aiheutti päänsärkyä. Asettelin kukat hotellin vessaan hoitamaan ilmanraikastimen virkaa. Tuli hoidettua asiat siinä hotellissa aika nopeasti.

Tiaré on Tahitin kukka. Jos kukan pistää vasemman korvan taakse, se tarkoittaa, että kantajan sydän on jo kiinnitetty. Jos kukka on oikean korvan takana, vielä on mahkuja.

Tässä frangipaani koristamassa lomavarpaita

Kierrämme ryhmämme ja oppaan kanssa päivän aikana Tahiti Nuin saaren ympäri. Tahitin kaksi saarta, Tahiti Nui ja Tahiti Iti eli suuri ja pieni Tahiti, kuuluvat Seurasaariin. Saaret pystyy kiertämään ympäri, mutta keskelle ei näyttäisi menevän ainakaan isompaa tietä. Tahiti Nuin keskusosa näyttää läpipääsemättömältä sademetsältä tulivuorihuippuineen. Edellisenä päivänä tapahtuneen maanvyöryn vuoksi emme pääse käymään kaikissa suunnitelluissa kohteissa.

Saamme oppaalta lyhyen opastuksen polynesialaiskieliin. Ne ovat toisiaan yllättävän lähellä, vaikka välimatkat ovat melkoisia. Maoritoivotus kia ora vaihtui Tahitilla muotoon ia ora na. Sehän on melkein sama. Marquesassaariin kuuluvalla Hiva Oalla sanotaan kaoha (nui). Havaijin aloha on myös samaa perua.

Sää vaihtelee paljon, mutta sataa tai paistaa, lämpöä riittää. Pariisin olympialaisten surffauskilpailut järjestettiin Tahitilla. Mikä sen luonnollisempaa, onhan koko laji lähtöisin näiltä nurkilta. Polynesialaiset keksivät surffauksen seikkaillessaan muutenkin aalloilla. Olympiakisojen surffirannan aallot ovat tähän vuodenaikaan kesyyntyneet mutta saattavat parhaimmillaan nousta jopa 13 metrin korkeuteen.

Luonto on ylitsepursuavan runsas ja vihreä. Rannat suhteellisen väljiä. Johtuuko se vuodenajasta. Saamme sellaisen mielikuvan, että kovin harva jää viettämään lomaa Tahitille vaan suuntaa matkansa viereisille saarille. Bora Bora ja Moorea ovat suosiossa.

Lounastamme matkaseurueemme kanssa. Tutustumista ja keskustelua vaikeuttaa ravintolassa kaikuva livemusiikki. Bändi soittaa paikallisia rytmejä, jokunen pari (ei meidän seurueesta) uskaltautuu tanssilattialle. Miten näitä kuuluisi tanssia.

Tahiti-museo (Tahitin ja saarten museo) on ehdoton käyntikohde! Selkeä, valoisa, avara kokoelma Polynesian saarten historiaa ja perinteitä. Opimme muun muassa, että jokaisella saariryhmällä on erilainen tatuointityyli.

Îles de Société eli Seurasaaret jäävät nyt vähäksi aikaa taakse, seuraavaksi suuntana on Marquesassaaret. Ne on luokiteltu ihan äskettäin (heinäkuussa 2024) Unescon maailmanperintökohteeksi. Ranskan Polynesian saaret on ryhmitelty maantieteellisesti viiteen ryhmään (Australsaaret, Gambiersaaret, Marquesas. Seurasaaret ja Tuamotunsaaret). Gambiersaariin kuuluu Muroroan atollisaari, joka sai surullisenkuuluisaa mainetta Ranskan ydinkoealueena 60-luvun lopusta lähtien. Vuonna 1986 ranskalaiset upottivat Aucklandin satamaan Greenpeacen Rainbow Warrior aluksen, jos joku vielä muistaa. Vaikka kritiikki lisääntyi koko ajan, kokeita jatkettiin vuoteen 1996 saakka. Opas kertoo, että säteilyn uhreja löytyy kaikista perheistä.

Tällä matkalla tutustumme saariryhmistä kahteen, Seurasaariin ja Marquesassaariin. Tahitilla vietetyn ensimmäisen päivän jälkeen meillä on edessä aikainen lähtö, sillä lento Hiva Oaan lähtee viideltä aamulla. Matkaa saariryhmien välillä on yhtä paljon kuin olisi Pariisista Tukholmaan. Siinä vähän mittasuhteita.