Hobbiton

Kerrankin on helppo herätä viideltä aamulla, kun on ensin onnistunut pysyttelemään edellisenä iltana hereillä peräti iltakuuteen. Puoliso kuukahti jo viideltä. Aikaero verottaa.

Saamme hotelliaamiaisen mukaamme, ja minibussi odottaa valmiina hotellin oven edessä, vaikka olemme omalla mittapuulla mitattuna todella aikaisessa. Täällä toimitaan täsmällisesti.

Lastaudumme bussiin, tapaamme pirteän oppaamme Johnin ja ajelemme noutamaan kanssamatkailijoita. Sitten nokka kohti Kontua.

Luvassa on auringonpaistetta, mutta aamu on sumuinen. Sumu - näin olemme oppineet - on maaäidin, Papatuanukun, hellä käsi, joka kurottuu koskettamaan Ranginuita, taivaanisää. Jos sataisi, pisarat olisivat Ranginuin kyyneleitä, Papatuanukun puoliso kun itkee vieläkin ikäväänsä. Lapset, ne kiittämättömät, metsänjumala Tane etummaisimpana, erottivat puolisot ikuisesta, pimeästä syleilystään, johon jumallapset olivat sattuneet syntymään.

Tarinoiden saari.

Vihreitä kukkuloita. Maa näyttää uudelta, tuoreelta. Jotenkin voi arvata, että maankuoren alla on vasta kuplinut ja kuplii paikoin edelleen. Asutus on hajallaan, kun Auckland jää taakse. Kylät ja kaupungit ovat aika pieniä, tienvarren talot vaatimattomia, sellaisia tavallisia. Voisimme melkein olla Suomessa. Vihreillä pelloilla on valkoisia pisteitä, paljon. Lampaita. Myös muuta karjaa. Oppaamme kertoo, että lampaiden määrä on huikeasti laskenut 1980-luvun huippuvuosista, jolloin yhtä uusiseelantilaista kohden maassa oli 22 lammasta. Nyt niitä on enää alle viisi yhtä asukasta kohden.

Silmä lepää vihreässä maisemassa. Tänne Sir Peter Jackson löysi etsiessään sopivaa kotia Tolkienin hobitteille. Parempaa paikkaa olisikin ollut vaikea kuvitella: kukkulat ovat juuri sopivan näköisiä ja myös kokoisia hobittien pikkumajoille (sanan varsinaisessa merkityksessä).

Jackson pörräsi helikopterilla lammasfarmin yllä, laskeutui alas ja vakuuttui. Lammasfarmari Alexander meinasi pudota tuolilta, kun Jackson seuralaisineen kolkutti ovelle ja ehdotti diiliä.

Paras diili ikinä.

Koloja on yhteensä 44, mutta vain pariin niistä pystyy oikeasti tutustumaan (muut ovat pelkkää rekvisiittaa).

Hobittien kodikas, kuvitteellinen maailma kiehtoo meitä LOTR-turisteja.

Olen lukenut kirjasarjat muutaman kerran, nähnyt elokuvat lukemattomia kertoja (koska perhe). Mutta en ole tosifani, enkä todellakaan muista kaikkia finessejä ja detaljeja. Aussioppaamme oli tosifani: seistessään ensimmäisen kerran risteyksessä, jonne Bilbo laskeutuu puolijuoksua elokuvan "Hobitti: Odottamaton matka" alussa, hän kertoo puhjenneensa itkuun.

Me emme kyynelehdi, mutta ihan innoissamme tutustumme paikkaan ja kuulemme monia hauskoja tarinoita filminteosta. Kuinka Green Dragon -majatalo oli oikeasti pistetty palamaan yhtä Hobitti-elokuvan kohtausta varten (ja myöhemmin rakennettu uudestaan). Kuinka kohtauksessa, jossa Bilbo puhaltaa piipustaan savurenkaan ja Gandalf omastaan Bilbon renkaan läpi kulkevan purjelaivan, aurinko laski väärään suuntaan, koska kohtaus oli kuvattu kukkulan toisella puolella, vaikka tapahtumapaikkana olisi pitänyt olla Bilbon etupiha. Tällaisenkin yksityiskohdan todella elokuvan tarkkasilmäisimmät katsojat ovat huomanneet. Kuinka elokuvaa varten Bilbon talon yläpuolella oleva iso tammi kuljetettiin paikalle muualta ja siihen kiinnitettiin Taiwanissa valmistetut tekolehdet. Lehdet olivat kuitenkin vuodenaikaan nähden väärän väriset, joten muun muassa oppaamme oli joutunut maalaamaan niiden päälle harmaahkon pintakerroksen.

Oli tosifani tai ei, kannattaa käydä katsomassa, jos on edes vähän perillä, mistä on kyse. Seurueessamme ollut amerikkalaisrouva ei ollut lukenut kirjoja eikä katsonut yhtään elokuvaa. Hänelle koko juttu saattoi jäädä arvoitukseksi.