Auringonnousun ratsastajat

Emiratesin kone lämmittelee moottoreita CDG:n kentällä. Käymme yölennon lähtöä odottaessa keskustelua aikaerosta. On vaikea käsittää lentojen kestoa, kun samalla myös aikavyöhykkeet vaihtuvat. Mutta selvää jo on, että meidän normiaikaamme nähden nyt illalla Aucklandissa eletään seuraavan päivän aamua. Eroa on tasan kaksitoista tuntia. Toisin sanoen kun saavumme perille lauantaina klo 11, lähtöpisteessämme Luxemburgissa (jossa on sama aika kuin Pariisissa) on perjantai-ilta klo 23.

Uuden-Seelannin jälkeen jatkamme matkaa aina auringonnousun suuntaan, Aucklandista ensin Tahitille ja muille saarille ja viimein Los Angelesin kautta Pariisiin. Ympyrä sulkeutuu.

Pystymme omin silmin toteamaan maapallon pyöreyden (ei niin, että sitä epäilisimme).

Kahvilla ja muffinsilla pärjää lennolle asti. Tässä CDG:n terminaalissa ei juuri muuta olekaan tarjolla.

Varasimme itseämme säästääksemme premium-paikat. Ensimmäisellä lennolla niitä ei ole (konetyypissä ei ollut premium-luokkaa), mutta pitkällä lennolla pääsemme ojentamaan jalkojamme ja kallistamaan tuolia.

Valitettavasti matkatoimistomme mokasi eikä varannut paikkojamme ajoissa (saati ilmoittanut, että meidän itsemme olisi pitänyt se hoitaa), joten istumme menomatkan erillämme. Ensimmäisellä lennolla paikkamme ovat peräkkäin, mutta toisella eli sillä pisimmällä lennolla olemme aika etäällä toisistamme. Pääsen mukavalle ikkunapaikalle uusiseelantilaisen herrasmiehen Paulin viereen. Tottunut reissaaja. Tulemme hyvin juttuun. Mutta olisin kovin mielelläni nojannut silläkin matkalla oman puolison olkapäähän.

Viisastuimme vahingosta ja varasimme paluulentojen paikat jo ennen lähtöä.

Saatamme nähdä vilahduksen maailman korkeimmasta rakennuksesta Burj Khalifasta, vaikka se ei tainnut osua alla olevaan kuvaan. Ellei sitten kuitenkin sen terävä huippu häämötä noiden kerrostalojen takana?